Ensimmäinen tieto tontin vaiheista löytyy 1700-luvun lopulta, jolloin sen omisti Peter Kiseleff. Hän myi sen vuonna 1830 rakentamattomana turkulaiselle Ivan Kiseleffille.   Hän puolestaan myi tontin kirjansitojamestari Carl Haegertille ja hänen vaimolleen Annalle, jotka rakennuttivat nykyisen päärakennuksen ensimmäisen osan vuonna 1843.

Perhe koki suuren tragedian elokuussa 1853, kun neljän päivän aikana kuoli koleraan kaksi poikaa ja perheen isä. Isän kuoleman jälkeen alkuvuodesta 1854 syntyi vielä perheeseen tytär, joka kuitenkin kuoli samana vuonna 7kk iässä. Kirjansitojan leski Anna Haegert ja lapsi Carl Witalis Haegert asuivat talossa vuoteen 1858 asti.

1859 talon ostivat Poitsilan kartanon neidit Elisabeth ja Ulrika Bruun. Elisabeth asui talossa sisarensa kuoleman jälkeen vuoteen 1883 asti, jolloin kiinteistön osti sveitsiläissyntyinen Kadettikoulun ranskan kielen lehtori Jules Favre vaimonsa Amalian kanssa. Favre oli tarmokas mies ja hän laajensi ja uudisti päärakennuksen nykyiseen myöhäisempiretyyliseen asuunsa. Talon vuorilaudat ja ikkunat ovat tuolta ajalta ja päärakennuksen kivijalasta voi huomata jatko-osan rajan.

Samana vuonna rakennettiin myös uusi piharakennus, jossa sijaitsi puuliiteri, ulkohuussit, talli ja vaunuvaja sekä kokonaan uusi renkitupa. Myös portti siirtyi nykyiselle paikalle.

Vuonna 1889 talon osti sahanhoitaja Gustav Herman Björnström ja hänen vaimonsa Olga Maria. Perheeseen kuului neljä aikuista tytärtä sekä poika Jakob, josta tuli myöhemmin purjehduksen olympiamitalisti 1912.

Vuodesta 1916 alkaen talon omisti kansakoulunopettaja Vilkku Joukahainen Hanna vaimonsa kanssa. Joukahainen oli monipuolisesti lahjakas ja aktiivinen persoona. Opetustyön lisäksi hän toimitti useita lehtiä, kirjoitti runoja, näytelmiä ja satuja. Kuuluisin lienee hänen runonsa ”On hanget korkeat, nietokset”, jonka Sibelius sävelsi joululauluksi. Poliittisesti aktiivinen Joukahainen toimi kansanedustajana ja ministerinä vuosina 1917-25.

Liikemies Nestori Tulikouran omistuksessa talo oli vuosina 1927-36. Hänen aikana laajennettiin piharakennus nykyiseen muotoonsa.

Kiinteistö siirtyi nykyisen omistajasuvun haltuun vuonna 1936, jolloin Evi ja Vihtori Ahola muuttivat taloon perheineen. Tuohon aikaan tässä pihapiirissä asuttiin kolmessa asunnossa ja välillä perheillä saattoi olla lisäksi vuokralaisia, mm. talvella koululaisia.

Vesi, viemäri ja sisävessat saatiin päärakennukseen 1954 ja samoihin aikoihin hävitettiin pihalta komea kaivo. Paikalla kasvavaa omenapuuta kutsutaan edelleen ”kaivopuuksi”. Puuliiteriin puolestaan liittyvät porsaat, joita pidettiin liiterin nurkassa aitauksessa joulua odottamassa. Yksikin karkaili välillä kaupungille ja poliisit soittivat Aholaan: ”Taas se sika istuu Vehkalahden kirkon rappusilla!”

Puutarha on edelleen tämän kiinteistön sydän ja pihan suuret omenapuut ovat 1900-luvun alkupuolelta. Myös muita perinnekasveja löytyy pihalta edellisten omistajien jäljiltä.

"Favre house"

Raatihuoneenkatu 3

The first written record of the phases of the house is from 1843, when Ivan Kiseleff sold the undeveloped plot to Mr Haegert, the accountant, and his wife Anna. The plot had been vacant following the great fire of 1840. The western part of the main building was completed in 1848. Elisabeth and Ulrika Bruun moved into the house in 1859.

In 1883, the house was purchased by Jules Tavre, assistant judge of the cadet corps. The outbuilding housing the woodshed, latrines, stables and carriage shed was built in the same year. The main building was also extended, and it was given the late Empire style appearance.

In 1889, the house was bought by the sawmill manager Gustav Herman Björnström and his wife Olga Maria. The family also included their son Jakob, his wife Gertrud and their four daughters.

In the early 20th century the house was owned first by the elementary school teacher Vilkku Joukahainen and then by Nestori Tulikoura.

The outbuilding was enlarged in 1927 with a separate building that still houses a baking oven, and a room and sauna.

The property was transferred to the current owner family in 1936, when Evi and Vihtori Ahola with their children moved into the house.